Palaa pääsivulle
Palaa pääsivulle

SataDiagin organisaatio uudistui 1.3.2010

Liikelaitos SataDiag siirtyi 1.3.2010 julkisessa terveydenhuollossa vähemmän käytettyyn yksijohtajamalliin. Muutos toi tullessaan tehtävien uudelleenjärjestelyjä sekä uusia nimikkeitä, kuten controller ja henkilöstöpäällikkö. Syksyllä 2010 edellisten lisäksi liikelaitoksen johtajan alaisuuteen liitetään vielä palvelupäällikkö.
Tehtävien uudelleenjärjestelyiden tavoitteena on välttää byrokratiaa, yksinkertaistaa päätöksentekoprosesseja ja tehdä toiminnastamme joustavampaa. Muutosten käyttöönotto merkitsi siirtymistä perinteisestä kaksilinjaisesta mallista yksijohtajajärjestelmään. Aikaisemmin vastuualuejohtaja hallinnoi akateemista henkilökuntaa ja ylihoitaja-osastonhoitaja muuta hoitohenkilöstöä. Nyt vastuualuejohtaja on koko henkilöstönsä esimies. Vastuualueen sisäisellä  (ylilääkäri - osastokoordinaattori,ylihoitaja - osastonhoitaja) tehtäväjaolla pyritään selkiyttämään ja nopeuttamaan hallinnointia, toiminnan suunnittelua, organisointia ja toteutusta.
Henkilöstöpäällikön keskeisiin tehtäviin kuuluvat rekrytointi, työhyvinvointiin liittyvät tehtävät sekä henkilöstön kannustejärjestelmien kehittäminen. Ensimmäisenä otettiin käyttöön uusi aloitepalkkiojärjestelmä.

 

 

  • » 24.4.2012

    Ajanvaraus on käytössä myös keskussairaalan näytteenotossa. Ajanvaraus koskee verikokeita ja MRSA/VRE-näytteenottoa. Sydänfilmiin otetaan erillinen vuoronumero. Ajan voit varata tältä sivustolta...

    Laboratorio
  • » 15.2.2012

    Maaliskuun alusta alkaen tulisi kaikilla Rauman laboratorioon näytteenottoon tulevilla olla aika varattuna.

  • » 9.12.2011

    Internetajanvaraus on laajentunut myös Maantiekadun laboratorion ja Lavian terveysaseman näytteenottoon. Pääset ajanvaraukseen vasemmalla olevasta linkistä.

    Laboratorio
  • » 1.11.2011

    Voit varata näytteenottoajan linkistä tältä sivulta tai soittamalla ajanvarauspuhelimeen 0800 30340 arkisin klo 10-15. Puhelu on maksuton.

    Laboratorio
  • » 7.4.2011

    Rauman laboratoriossa otetaan 11.4 2011 alkaen käyttöön nettiajanvaraus, josta asiakkaat saavat varattua näytteenottoajan nopeasti ja vaivattomasti. Toiminta laajenee muualle...

Satakunnan sairaanhoitopiirin liikelaitos SataDiag | Sairaalantie 3, 28500 Pori | Vaihde: 02 -627 71