
Mammografia on rintarauhasten röntgentutkimus. Tutkimus kestää noin 30 min ja tutkimuksen ajan tutkittavan tulee pystyä seisomaan tai tukevasti istumaan. Kuvia otettaessa rintarauhanen puristetaan kahden levyn väliin. Näin saadaan erotuskyvyltään ja väriltään mahdollisimman hyvä kuva.
Paras ajankohta mammografian tekemiseen on heti kuukautisten jälkeen. Tällöin rintarauhanen on pehmeimmillään ja tutkimuksen kivuliaisuus vähenee. Myös kuvien tulkittavuus paranee, koska rintojen rauhaskudoksen solut pienenevät kuukautisvuodon alkaessa.
Mammografiassa otetaan molemmista rinnoista etu- ja viistokuvat. Tarvittaessa tutkimusta voidaan täydentää lisäkuvilla tai ultraäänitutkimuksella.
Radiologiset toimenpiteet
Rintarauhaseen voidaan tehdä myös radiologisia toimenpiteitä.
Karkeaneulanäyte eli kudosnäyte otetaan paikallispuudutuksessa neulalla mammografiakuvausta muistuttavan toimenpiteen yhteydessä.
Lankamerkkausmammografia on leikkausta edeltävä toimenpide, jossa rintarauhasessa oleva muutosalue merkitään ohuella metallilangalla paikallispuudutuksessa. Leikkauksessa kirurgi poistaa langalla merkityn kudosalueen. Poistettu kudos lähetetään uudelleen kuvattavaksi heti leikkauksen aikana, jotta oikean kohdan poisto saadaan varmistettua.


